sunnuntai, 22. marraskuu 2015

Hektisyydestä harmoniaan

Viimeisen kuukauden aikana päiväni ovat olleet hyvin hektisiä. Kuten aiemmin kirjoitinkin, töissä on ollut kiirettä. Olisikin vain töissä. Tuntuu ettei vapaa-aikakaan ole riittänyt hoitamaan kaikkia asioita, mutta nyt on aika siirtyä hektisyydestä harmoniaan, alkoipa nimittäin loma!

Niin, eihän mikään asia tapahdu sormia napsauttamalla, mutta nyt minulla on aikaa keskittyä vain itseeni. Kuunnella itseäni ja aloittaa päivä ilman hirveää huutamista: "Ei helvetti, mä oon kohta myöhässä". Sen sijaan ajattelin aloittaa nyt jokaisen aamuni meditoimalla, juomalla kupilla teetä ja katsoa sitten minne päiväni minua vievät. En ole buukannut kalenteriani täyteen ohjelmaa, itseasiassa, en ole merkinnyt kalenteriini yhtään mitään loman ajaksi. Se tuntuu hyvältä. En nimittäin pohjimmiltani kuulu tähän kalenteri kansaan, joka aikatauluttaa koko päivänsä menot ja viuhtoo hiki hatussa ympäri kyliä. Ikävä kyllä muutaman viimeviikon aikana näin on kuitenkin käynyt. Mutta ei nyt. Nyt voin mennä itselleni luontainsempaan "go with the flow"- tavalla. Spontaanisti, impulsiivisesti.

Noh, näin muuten tässä tähän vuorokauden aikaan pää lyö tyhjää, taidan painella pehkuihin ja ehkä joku toinen päivä minulla olisi jotain fiksumpaa sanottavaa.

maanantai, 16. marraskuu 2015

Tervetullutta terapiaa

Jokaisella meistä on oma tapamme purkaa paineita, jokaisella meistä on jokin harrastus joka tuottaa meille mielihyvää. Toimii terapiana, resonoi hyvää fiilistä. Kyllä, se voi olla television katselua, instrumentin soittamista, videopelien pelaamista, urheilua, pienoismallien rakentelua, kokkailua, palapeleja... Vain taivas on rajana.

Omiin viimevuosieni suosikkeihin on kuulunut juokseminen ja valokuvaaminen. Koin itseni töiden ja huonosti nukutun yön jälkeen väsyneeksi, ulkona sataa ja liikkuminen ei inspaa. Mitäs sitä keksisi? Päätin pitkän ajan jälkeen kaivaa maalaustarvikkeeni esille ja yllätin itseni. Laitoin soimaan suosikki kappaleitani ja kaivoin vanhoja luonnoksiani esille. Niitä, jotka on pitänyt maalata jo iät ja ajat sitten. Annoin palaa.

Sain yhden luonnoksistani valmiiksi. Se ei ole paras työni, mutta ei myöskään huonoin. Eikä sillä oikeastaan ole väliäkään. Nyt on ihan huikea fiilis, sillä on väliä! En edes muistanut kuinka ihanaa tuo touhu on, niin kauan viime kerrasta on jo aikaa. Sain tehtyä valmiiksi jotain, joka oli jo kauan sitten jäänyt kesken. Oikeastaan olin jo jossain vaiheessa heittämässä maaleja ja pensseleitä pois, kun koin jonkinmoista alemmuuskompleksia töistäni. Toisinaan minulla on tapana olla hyvin itsekriittinen. Onneksi olin säästänyt ne, koska taas tänään huomasin ettei sillä oikeastaan ole mitään väliä kuinka hyvä jossakin on. Tärkeintä on se, että nauttii siitä mitä tekee. Kaikessa ei tarvitse olla paras, kaiken ei tarvitse olla suorittamista. Tekemisen ilo, varsinkin kun tekee jotain itsensä, ei muiden vuoksi, on ihan mahtavaa.

Tämä oli hyvin tervetullutta terapiaa ja haluankin muistuttaa samalla jokaista tekemään jotakin sellaista mistä itse nauttii. Ei muiden, vaan itsensä vuoksi. Kokeilkaa jotain uutta, tai tarttukaa johonkin vanhaan tekemiseen, joka laittaa teidän mielihyvänystyrät hyppimään. Vaihtelu virkistää

perjantai, 13. marraskuu 2015

Konttorirotan pelastus

Mikä on konttorirotan pelastus? Perjantai. Kuuluun niihin ihmisiin, jotka tekevät töitä maanantaista perjantaihin, pääsääntöisesti klo: 8-16. Tämä viikko oli erityisen raskas. Sysky on saapunut ja sen myötä saapuvat flunssat, sateet ja pimeys. Työpaikallani on jo valmiiksi resurssipulaa, joten yhdenkin ihmisen poissaolo tuottaa minulle lisää työtä. Olin tuossa taannoin sairaslomalla itse burnoutin takia ja yritän tasapainoitella henkisen hyvinvointini kanssa, pimeys ja sateet eivät paranna asiaa.

Tänään oli kiire, pysähtyminen oli vaikeaa ja tauotkin meinasivat unohtua. Deadline painoi päälle ja olo oli toivoton. Mutta onneksi on perjantai. Tunne siitä, että saan pari päivää hengähtää on hyvin voimaannuttava, unohtamatta sitä että minullahan on kohta lomakin!

Koin ennen olevani vahva, itsenäinen persoona, joka pystyi ihan mihin vain joten on tuntunut kummalliselta että minäkin voin romahtaa. Olin hyvin itsevarma ja minulle oli suoraansanottuna ongelma pyytää keneltäkään apua. Pakko pärjätä, niin työssä kuin arjessa. Aika ja ikä ovat opettaneet monia asioita itselleni. Vasta tänä vuonna olen oppinut, että on ihan okei pyytää apua. On ihan okei sanoa ettei jaksa. On ihan okei olla heikko, haavoittuvainen. On ihan okei näyttää oma sisimmäisin toiselle ihmiselle. On ihan okei itkeä.

Täytän pian jälleen vuosia, ihan tässä marraskuussa. Se on saanut itseni taas ajattelemaan, mitä kaikkea sitä onkaan yhdessä vuodessa opittu. Tiedättehän kuinka elämässä tehdään näitä harjoituksia "Missä näet itsesi viiden, kymmenen, kahdenkymmenen vuoden päästä..."... Noh, viisi vuotta sitten aloitin nykyisessä työpaikassani, jonka piti olla vain väliaikaista. Viisi vuotta sitten en osannut ajatellakaan olevani sellainen kuin nykyään olen, en ajatellut olevani töissä samassa yrityksessä. Tässä vaiheessa joku saattaa ajatella, että olisin luopunut mahdollisista unelmistani. Mutta ei, lopetin uneksimasta elämstä ja aloinkin elämään unelmaa. Pidän työstäni, pidän elämästäni, olen kasvanut henkisesti ja ymmärrän taas paremmin itseäni.

Vaikka viimeaikoina tieni onkin ollut kivikkoista ja rankkaa, olen silti onnellinen. Onhan tänään perjantai.

keskiviikko, 11. marraskuu 2015

Kirjoittaminen osaksi arkea?

Päässäni pyörii paljon ajatuksia, jotka tuntuvat huutavan päällekkäin enkä aina tahdo saada niistä selkoa. Tämä on varmasti tuttu tunne monille. Otin ystävän vinkistä kiinni "Mikset kirjoittaisi blogia", joten tässä sitä nyt ollaan.

Mikäli tässä käy kuten useissa yrityksissäni kirjoittaa päiväkirjaa, voi olla että teen pari postausta ja homma jää siihen. Se jääköön nähtäväksi, kuten myös sisältö, jota (ehkä) alan tänne suoltamaan. Ajatuksia elämästä ja arjesta. Pohdintoja tulevaisuudesta ja nykyhetkestä. Minulle on joskus kerrottu että ei sillä ole väliä mistä kirjoittaa, kunhan kirjoittaa.

Pääsääntöisesti siis itseäni varten kirjoittelen niitä näitä juttuja tänne, mikäli joku ihminen eksyy tekstejäni lukemaan... Noh, kiva juttu.